sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Llegó el verano! (=kesä tuli)


Anteeksi että en ole nyt taas pitkään aikaan kirjoitellut..
Mulla on ollut vaan niiiiiin paljon kaikkea tekemistä että en ole oikeastaan vaan ehtinyt. Tai aina silloin kun ehtisin niin ei vaan huvita haha. Ja niin kun tiedätte en ole mikään maailman nopein ihminen tai paras kirjoittamaan joten tää blogin kirjoittaminen kestää mulla aina ikuisuuden ja päättyy aina siihen että luovutan ja mulla on varmaan 5 julkaisematonta tekstiä jotka on jäänyt kesken. Nyt aion kumminkin pakotaa itseni istumaan koneen ääressä siihen asti että olen saanut kirjoitettua ja julkaistua tämän tekstin!!!


Eli siis täällä on alkanut kesäloma jo kauan sitten (yli 2kk haha) mutta nyt uudesta vuodesta lähtien tammikuun puoleenväliin saakka on kaksi viikkoa jolloin kaikki balneariot (=meren ääressä olevat kylät/kaupungit) täyttyvät ihmisillä ja juhlia on joka päivä(!). La Palomakin on aivan täynnä ihmisiä joka tuntuu minusta oudolta kun olin jo tottunut siihen että täällä on ihan kuollutta haha. 


Minä ja Barbi

Loman aikana olen tehnyt paaljon asioita mutta eniten ollaan oltu rannalla ja illalla(yöllä) lähdetty bilettämään La Pedreraan joka on pikkukylä täällä lähellä jonka pääkatu täyttyy ihmisillä ja musiikilla(cumbialla tietenkin) melkein joka ilta. Nautin jokaisesta hetkestä enkä halua että kesä loppuu haha. Tänään on ollut niin kuuma että ei pysty edes liikkua ja nyt vielä kello 11 illalla hikoilen kuin possu -.-






Nyt lähden kaverille valmistautumaan ja myöhemmin ulos juhlimaan :))

Toivottavasti teilläkin on kaikki hyvin, chau!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti