perjantai 27. syyskuuta 2013

Vacaciones

Holaa!

Viimeviikolla minulla oli siis loma!! Lomaa ei oikeasti pidetty meidän koulussa mutta koska luokkalaiseni sopivat että pidetään kuitenkin ja että kukaan ei mene kouluun niin enhän mäkään sitten yksinkään olisi sinne mennyt.. haha.

Kuva mun luokasta(joitakin puuttuu) pari viikkoa sitten.

Alkuviikosta täällä oli kauhea myrsky. Satoi kaatamalla ja tuuli niin kovaa että tuntui kun olisi lähtenyt lentoon jos meni ulos. Ja meillähän ei ole autoa joten jos halusi mennä johonkin piti ottaa taksi. Onneksi täällä taksit on toosi halpoja ainakin suomeen verrattuna. Ja melkein kaikki taksikuskit tietävät missä kaikki asuvat niin minunkin on helppo liikua taksilla kun ei tarvitse tietää kuin kaverin nimi jos haluaa mennä jonkun kotiin. Myrskyn takia ei siis ollut kauheasti tekemistä koska ei voinut olla ulkona mutta parina päivänä chillattin vaan kavereiden kanssa kotona ja yhtenä päivänä leivottiin uudestaan korvapuusteja ja tälläkertaa oikealla hiivalla joten niistä tuli paaljon parempia kuin viimekerran säälittävästä yrityksestä :D 







Loppuviikosta oli parempi sää ja pääsin vihdoinkin kokeilemaan kuuluisaa dulce de leche jätskiä kun käytiin Popi nimisessä heladeriassa jossa on kuulemma La Paloman parhaat jätskit mutta nyt talvella se on auki vain viikonloppuisin joten en ollut aikaisemmin käynyt siellä.


Chillatiin keskustassa ja käytiin koirien kanssa rannalla ja nautittiin auringosta :)





Aniuska(hostäiti) oli ostanut avocadon(täällä sanotaan "palta"?) joka ei ikinä halunnut kypsyä ja yritettiin Tean kanssa epätoivoisesti kypsyttää sitä auringossa :D

Tätä mä kattelen joka päivä kun noi kaksi karvakasaa riehuu keskenään...


Lauantai iltana löhöiltiin vaan kotona takan ääressä Zoen ja parin kaverin kanssa koska ulkona oli jäätävän kylmä eikä jaksettu raahautua La Pedreraan jossa olisi ollut fiesta..

Sunnuntaina mentiin Zoen kanssa host tädille Alionkalle joka pitää pientä ravintolaa ja tekee kaiken maailman käsitöitä ja hienoja juttuja vanhoista esineistä ja huonekaluista. Zoe halusi tehdä "tauluja" piristämään asuntoaan Montevideossa ja mäkin innostuin tekemään pari ihan huvin vuoksi jotka aion ripustaa huoneeseeni :)



Tällä viikolla oli paluu liceoon ja huono sää ja kylmyys jatkui. Eilen(keskiviikkona) ala-asteen opettajilla oli lakko joten hostäiti ei mennyt töihin. Kun heräsin oli aivan ihana aurinkoinen sää ja sanoin vitsinä että "en mäkään halua mennä tänään liceoon.." Hän vastasi sitten että no älä mee :D että nautitaan nyt kerrankin tästä ihanasta säästä ja pidetään molemmat vapaapäivä.

Otettiin sitten yhdessä aurinkoa meidän pihalla ja lähdettin rannalle koirien kanssa ja mä kävin lenkillä(!!!). Myöhemmin lähdin Tealle jossa chillailtiin ja juotiin m.m. matea Anaín ja Claran kanssa. Illalla Tea ja Anaí olivat menossa gimnasioon aerobic tunnille ja päätin sitten lähteä mukaan kokeilemaan koska haluaisin harrastaa täällä vähän muutakin liikuntaa kun vain koluun ja takaisin pyöräilyä xD. Ensi kuussa luultavasti liityn sitten jäseneksi gimnasioon ja voin alkaa käydä useamminkin eri liikuntatunneilla.

Tänään heräsin "aikaisin" koska minulla oli espanjantunti kello yhdeksältä aamulla. Tunti loppui jo vähän yli 10 ja koulu alkoi vasta puoli kolmelta joten päätin sitten leipoa brownieseja saksalaisen vaihtarin Jonathanin synttäreiden kunniaksi. Vein ne liceoon ja juhlistettiin yhdessä biologian tunnilla.



Aikaisemmin mainitsemani avocado oli myös vihdoin kypsynyt ja tein ihanaa avocado-tomaatti pastaa lounaaksi ennen koulua.

namiiii

Huomenna Zoe tulee La Palomaan viikonlopuksi ja lauantaina on luvassa fiestaa!

yritän kirjoitta vähän useammin ettei tulisi niin pitkiä postauksia joka kerta.. heh

besoss

ps. Juuri kun olin julkaisemassa tätä postausta jokin meni pieleen ja koko postaus hävisi ja jouduin tekemään kaiken alusta -.- 
blogin pitäminen ei nyt oo mennyt mun osalta ihan putkeen mutta yritän parhaani xD



lauantai 14. syyskuuta 2013

Finallyyyy


Wohooooo!! vihdoinkin netti toimii pysyvästi ja voin alkaa päivittämään blogia vähän useammin.. Tässä siis teksti jonka kirjoitin eilen (tai toissapäivänä koska nyt on jo lauantai suomessa..). :

Torstai 12.8.2013

Tasan neljä viikkoa on kulunut siitä päivästä kun lähdin suomesta!? Aika on mennyt toosi nopeasti mutta toisaalta tuntuukin siltä että olen tehnyt aika paljon juttuja tällä. Syy miksi en ole pystynyt päivittämään blogia on se että meidän talossa ei ole ollut nettiä.. Täällä oli ainoastaan mokkula joka ei toimi minun läppärissä koska se on niin vanha että sitä ei pysty käyttämään macissä xD Koulussa on wifi mutta se ei ikinä toimi.. haha. Puhuttiin hostäidin kanssa että mennään antel:iin (tyyliin suomen sonera) kysymään mitä voidaan tehdä tai jos he voivat vaihtaa mokkulan uudempaan. Yhtenä päivänä kumminkin hän tuli sanomaan että nyt mä päätin että hankitaan wifi meidän taloon! Ja että parin viikon päästä meidän talossa pääsee sitten nettiin milloin vaan ja se on paljon parempi vaihtoehto koska mokkula täällä toimii tosi hitaasti kun emme asu ihan keskustassa. Viime lauantaina sitten tuli sähkömies asentamaan meille wifin ja oltiin ihan onnessamme täällä ja skypetettiin myös nuoremman hostsiskon kanssa joka on vaihdossa saksassa. Sitten lähdettiin kylään tuttaville ja ajattelin että huomenna voin sitten rauhassa kirjoittaa pitlän blogipostauksen mutta ei. Iltapäivälla tuli ukkosmyrsky ja wifi laite meni rikki jo samana päivänä -.- Sunnuntaina ja maanantaina oltiin siis taas ilman nettiä ja tiistaina lähdin Montevideoon josta kerron kohta lisää! Eilen(keskiviikkona) illalla kun palasin kotiin hostäiti kertoi että sähkömies oli käynyt tuomassa uuden laitteen ja että nyt se vihdoinkin toimii. Oli kuulemma ennätysaika rikkoa uusi wifilaite ja tulvaisuudessa pitää aina ottaa johdot pois seinästa jos sitä ei käytä..
Tänään aamulla olin innoissani menossa nettiin MUTTA salasana jonka sähkömies oli antanut ei toimi vaikka yritin kaikkia keinoja ja isoilla ja pienillä kirjaimilla!?!?!?! La puta madre. Joten nyt päätin kirjoittaa tekstin valmiiksi wordissä ja toivon että ei kestä kauhean kauaa saada uutta salasanaa että voin julkaista postauksen vihdoinkin :D

Tästä tulee nyt pitkä teksti mutta ehkä kirjoitan monessa osassa koska mulla on paljon kerrottavaa!

Koko ekan viikon hostsisko Zoe oli siis täällä La Palomassa minun ja hostäidin kanssa joka oli kiva koska hän puhuu englantia ja pystyi auttaa selittämään uusia asioita joita en olisi ymmärtänyt vielä espanjaksi. Käytiin esim. yhdessä hankkimassa minulle paikallinen sim-kortti  ja pystyin kysymään häneltä eri käytännön asioista täällä. Kaksi ekaa päivää Zoe ja hostäiti Aniuska näyttivät minulle kaupunkia ja käytiin rannalla koirien kanssa ja moikkaamassa sukulaisia ja joitakin heidän kavereita täällä La Palomassa.

 La playaaa <3



 Zoe, Ron, Tea ja minä
 Siinä näkyy vähän mun tuliaisia mitä toin ja Zoe ja Tea olivat ensimmäiset jotka maistoivat salmiakkia...

 Anaí ja Ramón
 Kuvia meidän talon sisältä



Mun huone:


 Los perritoos


 Meidän kissa jolla ei ole nimeä :DD sanotaan vaan la gata tai gati hahah.


Koulun aloitin ekan viikon keskiviikkona ja pyöräilin Zoen kanssa kouluun joka on La Paloman keskustassa eli noin 3 kilometriä meidän talosta. Täällä koulun nimi on liceo ja liceossa on 6 luokkaa eli se on vähän niinkun yhdistetty yläaste ja lukio. Aloitin viidennellä luokalla ja täällä luokat menevät eri ”linjojen” mukaan joten minun piti valita haluanko artistico, humanistico, biologico tai scientifico linjalle. Ajattelin että haluaisin artistico tai scientifico linjalle mutta hostsisko joka on saksassa vaihdossa sanoi että minun kannattaa valita biologico koska artistico luokalla on vain viisi oppilasta, ja täällä kaikki tunnit on ainoastaan oman luokan kanssa joten se saattaisi olla vähän tylsää. Meidän koulussa scientifico ja biologico linjat ovat yhdistetty samalle luokalle ja ainoa ero on että scientifico linjalla on pari vaikeampaa extra-ainetta silloin kun biologicolla on biologiaa. Joten hän sanoi että biologico olisi kaikista paras vaihtoehto minulle ja että luokka on ehdottomasti mukavin joten päädyin sitten sinne.

Kaikki koulussa on toosi mukavia ja ystävällisiä ja olen iloinen että päädyin biologico linjalle vaikka en välitäkkään biologiasta, koska tykkään tosi paljon luokastani ja he ovat tosi tiivis ryhmä ja koko luokka hengaa yhdessä vapaa-ajallakin. Ekana päivänä kaikilla tunneilla kaikki huusivat että tuu istumaan meidän viereen ja kun meillä oli kaksi tuntia vapaata mentiin koko luokan kanssa yhdessä puistoon chillaamaan ja jotkut hakivat kotoota cintan (vähän niinkun paksu remmi joka laitetaan kahden puun tms. väliin ja sitten kävellään niinkun nuorallakävelyä? haha) joka on täällä tosi yleistä ja kaikki tekevät sitä. Puhuttiin kaikesta ja he kaikki kyselivät innoissaan eri juttuja suomesta.

Loppuviikosta olin aika kipeä joten en mennyt kouluun vaan lepäsin enemmäkseen vaan kotona ja pari saksassa olevan hostsiskon kaveria ja perhetuttavia tuli meille kylään. 

 Yhtenä päivänä yritettiin tehdä Zoen kanssa korvapuusteja mutta ne ei oikein onnistunut koska en osannut selittää mikä on hiiva espanjaksi ja Zoe osti sitten leivinjauhetta joka ei tietenkään ole ihan sama asia.. haha. Myös uuni on aika vanha kaasu uuni joten lämpö tulee vaan alapuolelta ja lämpötilaa on vaikea säätää.

  Lopputuloksena oli (ainakin minun mielestäni) tosi rumat pikku korvapuustit jotka muistuttivat enemmän pågenin gifflareita kuin itse tehtyjä korvapuusteja mutta ei se mitään :D. Maistuivat ainakin ihan hyviltä.

 Täällä melkein kaikki karkit ostetaan yksittäisinä ja maksavat 1 tai 2 pesoa ( =3 tai 6 senttiä). Ja kaikki syö tollaisia erilaisia toffeekuutioita :D. En tiedä saako täältä edes mistään mitään karkkipusseja niinkun suomessa? 
Flo Zoe ja Barbi. Salmiakki ja laku ei maistunut kenellekkään..
Hauskinta on ottaa kuvia ihmisten ilmeistä kun he kokeilevat salmiakkia XD. Kuvia löytyy varmaan 100 mutta en nyt jaksa julkaista kaikkia täällä.
 Tehtiin tyttöjen kanssa trufas:eja jotka ovat vähän niinkun kookos/suklaapallerot suomessa mutta "taikinaan" laitetaan myös dulce de lecheä jota tungetaan täällä joka leivonnaiseen ja karkkeihin.

 Aina puoli seitsemän aikaan näkyy upeita auringonlaskuja ja nämä kuvat on otettu meidän pihalta.


Heti seuraavana maanantaina tulin myöhässä kouluun.. heh (meidän koulussa onneksi kukaan ei välitä vaikka tulisikin myöhässä) ja kaikki olivat tekemässä kemian koetta kun tulin luokan sisään. Päätin sitten että mäkin haluun kokeilla ja sian joitain juttuja kirjoitettua paperille koska meillä oli suurin piirtein samoja asioita viime vuonna kemiassa. Parin päivän päästä saatiin kokeet takaisin ja sain 3!! Täällä arvosanat menevät yhdestä kahteentoista ja alle 6 on periaatteessa hylätty mutta olin silti onnellinen että en saanut ainakaan nollaa tai ykköstä :D. Nyt kemian tunneilla ymmärrän jo tosi paljon koska se on melkein vain kertausta minulle(mutta tietenkin espanjaksi joka vaikeuttaa asiaa xD) ja seuraavassa kokeessa haluan saada ainakin hyväksytyn! Matematiikassakin ymmärrän paljon mutta aineissa jossa on enimmäkseen paljon tekstiä ja opettaja puhuu paljon (kuten filosofia tai ciudadana joka on kai vähän niinkun yhteiskuntaoppi suomessa), en jaksa keskittyä niin paljon että ymmärtäisin mutta joka päivä tuntuu helpommalta ymmärtää mistä puhutaan ja kohta voin jo alkaa ehkä osallistua puheenaiheisiin tunneillakin.

Parina aamuna ennen koulua menin rannalle kävelemään koirien kanssa ja nappasin vähän kuvia:








 Meidän ihana talo!


Viikonloppuna olin kavereiden ja Zoen kanssa ja teimme mm. pyöräilyretken La Pedreraan joka on pieni rantakaupunki/kylä noin 45 min pyöräilymatkan päässä. 






 Siellä autettiin kasaamaan tollaisia puun oksia "riveihin"(?) joka auttaa suojelemaan hiekkadyynejä jottei ne katoaisi kokonaan.


 Nyt jo rannoilla näkee surffareita vaikka on talvi ja merivesi on jääkylmää.








Lauantai iltana yhdellä luokkalaisellani oli pieni fiesta jossa oli koko luokka ja pari muuta kaveria ja tehtiin hampurilaisia ja pidettiin hauskaa!

loppukevennys xD

Nyt en jaksa kirjoittaa enempää joten huomenna ehkä kirjoitan lisää!
Chau