tiistai 25. maaliskuuta 2014

CARNAVAL

Maaliskuun ekoina päivinä täällä (ja koko Uruguayssa) oli carnaval eli karnevaalit. Töissä olevilla oli vapaata maanantaina ja tiistaina mutta juhliminen alkoi jo edeltävänä torstaina ja viikonloppuna jolloin lauantaina oli myös yhden sukulaisen häät! Karnevaalit koostuu perinteisesti sambakulkueista, joukoista jotka soittavat candombe-rumpuja, erilaisista teatteri/komedia näytöksistä ja sitten tietenkin illalla juhlimisesta. Joka paikassa kuitenkin juhlistetaan eri tavalla ja Carnaval de La Pedrera (lähellä oleva pikkukylä) on yksi Uruguayn kuuluisimmista karnevaali paikoista varsinkin nuorille. Tuhansia ihmisiä tulee La Pedreraan karnevaalien ajaksi ja pikku hippikylä jossa on vain yksi pääkatu täyttyy ihmisistä. La Pedreran karnevaaleissa ei ole isossa roolissa samba kulkueet tai teatterit vaan päasiassa on itse juhliminen. Karnevaalien pääpäivänä (maanantaina) kaikki pukeutuvat ja minä ja tea keksittiin ihan viime hetkessä(perus uruguay) että pukeudutaan Marioksi ja Luigiksi! Pääkadulla soitettiin musiikkia aivan täysillä ja kaikki juhlivat aamuun asti. 


Kaks kaveria pukeituivat vauvoiksi hahah

Hyvällä kännykkälaadulla kuvat mutta koko pääkatu oli täynnä tanssivia ihmisiä ja musiikkia

Joku oli pukeutunut jeesukseksi xD sen takia risti..

Kaikki ostavat tollaista vaahtoruisketta jolta oli mahdoton välttyä.. Loppuvaiheessa ketään ei onneksi enään välittänyt


Kuvia edeltävältä päivältä jollin ihmiset olivat innostunut vähän liikaakin vaahtoruiskeesta.. 

Sellainen carnaval se.. Hauskaa ainakin oli vaikka tiistaina oltiinkin kuolleita viiden päivän juhlimisen jälkeen :D

Häät jossa käytiin pidettiin Montevideossa johon mentiin ja palattiin sukulaisten kanssa kaikki yhdessä minibussissa. Oli tosi kauniit häät ja juhlissa tanssittiin taas aamuun asti


Minä Aniuska(hostäiti) ja Zoe(hostsisko) 

Nyt kesäloma on loppunut ja koulut alkoi viimeviikolla.. Mutta en jaksa enään kirjoittaa joten kerron lisää ensi postauksessa! 

Chau, besoss