torstai 22. elokuuta 2013

Uruguayy!

Holaa!

En ole saanut viela asennettua nettia omaan lappariin joten en ole pystynyt paivittamaan blogia.. Sain lainata Zoen (hostsiskon) konetta mutta en voi ladata kuvia tanne ennenkuin saan oman koneeni kayttoon! varastin kuitenkin pari kuvaa facebookista ettei olisi ihan pelkkaa tekstia :D

Matka Uruguayhin oli pitka(melkein 30 tuntia..) ja kun vihdoin paastiin perille niin lahdettiin muiden vaihtareiden kanssa bussilla Montevideon ulkopuolella olevalle maatilalle jossa meilla oli jonkinlainen valmistautumisleiri tulevaa vuotta varten. Siela tutustuttiin muihin vaihtareihin ja meille kerrottiin Uruguayn kulttuurista ja perheisiin saapumisesta yms. Leirilla olin kuitenkin aika kipea ja ulkona oli toosi kylma(yolla varmaan pakkastaskin) ja sisalla ei ollut lammitysta... joten mulla ei ollut kauheen kivaa mutta onneksi finrexinin avulla parjasin jotenkuten :D
Kuva leirilta. "hace el mundo tu casa"
Sitten sunnuntaina oli aika lahtea bussilla Montevideoon josta kaikki jatkoivat matkaa omiin kaupunkeihinsa ja perheisiinsa. Luulin etta perhe olisi minua vastassa vasta La Paloman bussiasemalla mutta yhtakkia nainkin mun hostsiskon Montevideon asemalla vilkuttamassa ja olin ihan shokissa etta mita sa taalla jo teet :D Se luuli etta tiesin jo.. Asemalla odotettiin ehka tunti ja sitten lahdettiin yhdessa bussilla kohti La Palomaa ja olin toosi innoissani!

Mina ja uusi sisko Zoe :))
Bussimatka kesti vahan yli kolme tuntia ja matkalla tutustuttiin paremmin ja puhuttiin kaikenlaista. Zoe osaa englantia josta olen ihan onnellinen koska ymmarran espanjaa aika hyvin mutta itse puhuminen on tosi vaikeaa ja mulla ei ole viela kauhean isoa sanavarastoa..

Oltiin perilla La Palomassa noin puoli kahdeksalta illalla mutta silloin oli jo ihan pimea joten en oikestaan nahnyt yhtaan koko paikkaa :D Bussiasemalta mentiin taksilla meidan talolle jossa odotti hostaiti ja koirat Kutay ja Ron. Perhe on toosi mukava ja rakastan meidan taloa!! Mun huone on myos tosi kiva ja hostaiti oli laittanut huoneeseeni ja olkkarinpoydalle kuvia mun perheesta jotka he olivat saanut hakemuskirjeessani :)

Illalla syotiin yhdessa Canelones:eja joka on tyypillista ruokaa taalla ja paasin vihdoinkin lampimaan takan aareen ja sain lamminta teeta <3 Heti illalla tuli myos kolme nuoremman hostsiskon kaveria moikkaamaan ja he olivat tosi mukavia vaikka kommunikoinnssa olikin vahan vaikeuksia.

Nyt olen ollut taalla jo 4 paivaa ja tehnyt kaikenlaista (kaynyt koulussakin!!!) mutta kerron lisaa ensi postauksessa kun olen saanut oman koneeni kayttoon :) sitten saatte nahda kuviakin!

Besoss!!


2 kommenttia:

  1. No pressure men BLOGGAAA por favoor!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihioo snart får du ett så långt inlägg att du int orkar läsa mer XDD

      Poista